tiistai 27. huhtikuuta 2010

Hmmm HM

Viikonloppuna lupauduin lähtemään varhaisaikuisen kanssa erääseen pääkaupunkiseudun ns. ostoshelvettiin. Retken tarkoituksena oli katsastaa kenkävalikoimaa ja löytää varhaisaikuiselle sopivat ballerinat tai vastaavat kevätkeleihin.
Tapansa mukaan varhaisaikuinen sitten kolusi läpi kaikki muutkin mahdolliset kaupat kenkäkauppojen lisäksi. En edes muista, koska viimeksi olen käynyt HM:ssa. Muistan kuitenkin hyvin ajan jolloin B.B mallisto lanseerattiin ja alkuaikojen mallistoissa oli paljon tosi kivoja vaatteita. Hetken mielijohteesta menin kuitenkin sisään varhaisaikuisen perässä ja katselin aikani ympärilleni.
Koska viimeksi olenkaan löytänyt näin monta omaan tyyliini istuvaa vaatekappaletta kyseisestä liikkeestä? Mukaan tarttui musta tunika, jossa on ihana vesiputous kaulus sekä sen pariksi mustat uudet leggarit. Ihana valkoinen lyhyt tunika, jonka kaula-aukko on niin antava, että vaatii hieman kerrospukeutumista eli alle tarvitaan toppi. Näiden lisäksi ostin vielä mustat pellavahousut. Tarkoituksena oli ostaa hieman rennomman oloiset valkoiset pellavahousut, mutta en kertakaikkiaan voinut jättää näitä hyllyyn. Ihastuin ikihyviksi housuissa olevaan punottuun vyöhön. Vaikka vyö ei olekaan nahkaa on se mielestäni aivan ihana.
Nämä lähtivät mukaan sovittamatta, koska sovituskoppeihin oli aivan hirveät jonot, enkä ole niitä kaikkein kärsivällisimpiä ihmisiä maailmassa. Muutoinkin olen superhyvä hyödyntämään palautusoikeutta. Sovittelen vaatteita vielä kotona kaikessa rauhassa ja peilailen ja jos jokin ei kaikesta huolimatta tunnu omalta palautan sen. Suosittelen, kannattaa hyödyntää tätä mahdollisuutta. Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin nappiin.

 
Ai niin ne varhaisaikuisen ballerinat, miten kävi niiden kanssa?
No, ne jätettiin paremman puutteessa ostettavaksi tämän viikon koulun kanssa tehtävälle Tukholman reissulle.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Viikonlopun odotusta

Aamulla kun avasin blogin silmäni oikein laajenivat. Olin aivan, että mitä, mitä, mitä? Olette klikanneet sivuille jo yli TUHAT kertaa. Aivan mieletöntä. Kiitos kaikille, jotka olette käyneet Fantsulassa ja erityiskiitos niille, jotka ovat auttaneet vaatekaapin tyhjennyksessä. :D

Viikonloppu on alkamassa ja ainakin täällä etelässä sää on ollut lievästi sanottuna kaikkea muuta kuin keväinen. Eilinen aamu valkeni räntäsateisena, kun maa oli valkoinen ja parhaillaan ulkona sataa rakeita. Keväästä ei siis ole tietoakaan.
Sääennustetta viikonlopulle en ole katsastanut, mutta toiveissa olisi tietenkin aurinkoa ja lämpöä, että pääsisi pikkuhiljaa kuopimaan pihamaata. Viime viikolla kävin jo vilkaisemassa istutuslaatikoita ja ainakin raparperi näytti selvinneen hyvin menneestä talvesta kuin myös mansikat.
Ja jos ei ole aurinkoa ja lämpöä, voi aina tietenkin tehdä istutussuunnitelmia ja miettiä, mitä kylväisi kasvimaalle tänä kesänä. Viime kesänä laatikoissa viljeltiin salaattia, retiisiä, tilliä, kesäsipulia, porkkanaa ja punajuuria.

Tässä vielä muutama kirppisvaate. Ainakin Lindexin raikkaan oranssi tunika-toppiyhdistelmä tuo jo auringon ja kesän mieleen.



Ihana Lindex tunika-toppiyhdistelmä. Tunika läpikuultavaa oranssisävyistä kangasta jonka alla oranssi joustava viskoositoppi. Koko 2XL
Hp. 5,- €









Samat säännöt kuin aiemmin eli varaukset/ kyselyt s-postiin Fantsula@gmail.com
Ostaja maksaa postikulut tai treffit pk-seudulla alueella Espoon keskus-Leppävaara-Tapiola-Hki keskusta- Vantaa Jumbo.

Rentouttavaa viikonvaihdetta teille kaikille!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Taidenäyttelyssä

Illalla suunnistimme kohti Raaseporia, kun meidän varhaisaikuinen muisti kutsua vanhempansa koulun kevätnäyttelyyn. Hän on viettänyt viimeisen vuoden taidelinjalla Karjaalla. Vuoden aikana on kokeiltu eri tekniikoita sekä tehty keramiikkaa, koruja ja muita metallitöitä.


Tässä hieman näyttelyn satoa

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Hetkinen - ongelma ratkaistu osittain

Tasarahapäivät - postaukseen on lisätty vaatteita myyntiin. Tekstit ovat sievästi paikoillaan, mutta blogin editori temppuilee ja heittelee kuvat, miten sattuu. Kuvat tulee heti kun saan ne editoitua paikoilleen, jos jokin vaate polttelee ja kuvaa ei ole, laita minulle s-postia Fantsula@gmail.com (tai Oddsize@gmail.com), niin hoidan kuvan sinulle s-postitse.
Toivotaan, että tämä on vain hetkellinen oikku järjestelmässä.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Väsy...

Tällä viikolla olen istunut kolmena päivänä jossakin tapaamisessa tai luennolla ja tuli todistettua, että ne eivät sovi minulle. Näiden jälkeen alkaa aina armoton jomotus päässä. Viime yönä ajattelin, että nyt mulla hei katkeaa varmaan verisuoni aivoista.
Lupasin postailla tänään lisää vaatteita myyntiin, kun ilmakin on tänään ollut ainakin täällä etelässä harmaa ja sateinen eikä näin ollen tarjonnut mielestäni tarpeeksi valaistusta kuvaamista varten, saa kyseinen homma jäädä huomiselle.
Jotakin kokeilevaa sentään sain aikaiseksi nyt iltapäivällä, kun jomotus vihdoin hellitti ja olin ottanut pienet kevyet päivätirsat. Loin kokeilumielessä blogiin uuden Headerin. Mitäs tykkäätte?

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Facelift

Hei IhaNaiset!

Aiemmin mainitsin tiistain hemmottelutuokiosta, kyse oli naamani tarvitsemasta pakollisesta, säännöllisestä hoidosta.
Kärsin rosaceasta eli suomeksi ruusufinnistä, joka puhkesi muutama vuosi sitten aivan ilmeisen stressin seurauksena. Rosaceasta olen lukenut paljon ja sen alkuperä on ilmeisen hämärän peitossa. 
Jotten joutuisi tukeutumaan radikaaleihin menetelmiin ihotautilääkärin vastaanotolla, olen valinnut vaihtoehtoisen tien. Hoitomuotona se ei ehkä ole kaikkein miellyttävin, mutta puitteet joissa hoito tehdään ovatkin sitten aivan upeat. Helsingissä Erottajalta astutaan pienestä huomaamattomasta ovesta sisään Helsinki Dayspahan, alakerrassa on pieni myymälä sekä ajanvarauspiste. Itse hoitotilat ovat yksi kerros ylöspäin. Yläkerrasta löytyy pieni respa, jossa sinut toivotetaan tervetulleeksi ja mukaasi saat kylpytakin ja tossut sekä sinut saatetaan henkilökohtaisesti ohjeiden kera pukuhuoneeseen. Pukuhuoneissa on hämärä valaistus ja ihana itämainen tunnelma. Pukuhuoneesta voit siirtyä ns. lounge-tilaan odottamaan hoidon alkua. Itse saavun paikalle aina n. ½ tuntia aiemmin, jotta ehdin nauttia viipyilevästä tunnelmasta sekä juoda lasin vettä ja napata pari kuivattua hedelmää ja lukea joitakin lehtiä ja löhötä hetken ihanalla divaanilla huovan alla.

Minulla on vakihoitaja Sari, jonka kanssa olemme tulleet tutuiksi rosacea-vuosien aikana, Sari otti minut siipiensä suojaan edellisen hoitajani jäädessä mammikselle.
Itse hoidossa kasvot puhdistetaan ensin, jonka jälkeen niille levitetään kunkin kerran arvioinnista riippuen kanelikuorintaa, happovaipan rakentajaa tms. näiden jälkeen kasvoille laitetaan naamio, joka vaikuttaa 45 min. Naamio kovettuu aivan kipsin tyyliseksi kovaksi kerrokseksi, joten sitä ei suositella klaustrofobiasta kärsiville. Se voi nimittäin aiheuttaa aikamoisia paniikkioireita. Kun naamio sitten poistetaan, tuntuu kun kasvot imaisisivat itseensä happea oikein megasuulakkeella. Tuo tunne on aivan fantastinen. Itse hoito on nimeltään "Total skin revision" ja nimensä mukaisesti se on tosiaan totaalinen uudistus ja aika radikaali sellainen. Hoito tehdään Dannén tuotteilla, joita  minulla on myös kotihoitotuotteina. Ihon kunto arvioidaan joka kerta (hoito tehdään minulle n. 6 viikon välein) ja kotiinviemisenä on aina yksilölliset räätälöidyt kotihoito-ohjeet. Tämän lisäksi Sari muistaa aina napata kulmakarvani aisoihin sekä rasvata ja hieroa käteni. Samalla höpötämme viimeiset kuulumiset. Loppuajan muumiona vietän yleensä nokosten merkeissä, juu ja vaikka naamio kovettuukin ja saattaa kutista voi sen kanssa ottaa tirsat.
Parasta hoitopäivässä on kuitenkin itse hoitola, jossa on niin rauhallinen ja seesteinen ilmapiiri, että se itsessään saa melkein nirvanaan.

Mikäli tulet visiitille Helsinkiin kannattaa ehdottomasti käydä hoidossa. Mikä parasta on Dayspa huomioinut myös meidät isompikokoiset, sillä päällesi saat ihanan ison, muhkean ja kerrankin riittävän suuren kylpytakin.



Ps. Vinkkinä puolisoille voi kertoa, että Dayspahan saa ostaa lahjakortteja netistä.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Ta-daa ja arpaonni suosi...

... seuraavia kommentoijia

  • Anne
  • Susu
  • Windy
Onnettarena toimi meidän perheen kohta 20-kymppinen varhaisaikuinen.
Laittakaahan s-postiosoitteenne minulle osoitteeseen Oddsize@gmail.com, niin laitan teille tulemaan pienet yllärit postissa,

Kommenttiboxiin tuli määräaikaan mennessä kommentit ainoastaan seitsemältä henkilöltä, enemmänkin kommentteja olisi voinut tulla.
Sivuille oli kuitenkin klikattu hetki sitten 576 kertaa, mikä on mahtava saavutus vajaassa kahdessa viikossa.

Olisi kiva jos kommentoisitte käydessänne esimerkiksi, mitä mieltä olette ylipäänsä tästä blogista ja sen tarpeellisuudesta ja olisiko teillä jotain toiveita, mistä kirjoittelisin tulevaisuudessa.

Joitakin aiheita olen listannut sivupalkkiin sipisupi - otsikon alle.

Huomenna otan suunnan Helsinkiin ja iltapäivällä on luvassa hemmottelua, siitä lisää myöhemmin.
 Kuva lainattu: Helsinki Dayspa